Palvelut

Johannan ArjenApu tarjoaa aikaa, seuraa, iloa, mielekästä tekemistä ja kotiapua arjen askareisiin ikäihmisille.

Lähden ikäihmisen seuraksi kahvittelemaan, ostoksille, kiertelemään kaupoille, ulkoilemaan tai vaikkapa elokuviin. Olen myös ikäihmisen seurana kotona tai hoivakodissa ja siellä voimme vaikka pelata, muistella, kuunnella musiikkia, askarrella, lukea, tehdä ristikoita, leipoa tai ihan vain pitää kädestä kiinni ja keskustella rauhassa ajan kanssa.

Autan myös ruokahuollossa; voimme tehdä yhdessä kauppalistan ja käydä yhdessä kaupassa tai tilata kauppatavarat kauppapalvelun kautta. Voimme myös valmistaa yhdessä ruokaa ja suunnitella viikon ruokalistaa. Autan myös erilaisten hakemusten täyttämisessä ja neuvon mitä etuuksia ikäihminen voi hakea. Voin olla myös apuna tietokoneen käyttämisessä, jos ikäihminen tarvitsee apua esimerkiksi laskujen maksussa tai kauppapalvelutilauksen tekemisessä.

Tarjoan aikaani ja läsnäoloa ikäihmiselle. Minulle on tärkeää luoda luottamuksellisen suhde läheiseesi. Siksi teenkin tätä tässä yksin, jotta ikäihminen voi hyvillä mielin luottaa minuun ja kertoa elämäntarinansa minulle – olenhan joka kerta se, joka tekee käynnin asiakkaan luokse.

Olen rinnalla kulkija. Haluan jakaa ikäihmisen kanssa arkea, on seurana ja kotiapuna tarpeen mukaan. Käyntieni tarkoituksena on antaa ikäihmiselle elämyksiä, iloa, naurua, hyvää mieltä, nautintoja ja riemua elämään.

Johannan ArjenApu kuuluu myös ennakkoperintärekisteriin ja palveluistani voi hakea kotitalousvähennystä.

Ilman hulluja unelmia ei synny viisaita päätöksiä.
-Tommy Tabermann

Seuraa minua sosiaalisessa mediassa:

 
Facebook
Instagram
</div >

</div >

 
 

Hinnasto

Käyntiaikani on minimissään 1 tunti. Yleisin käynnin kesto on 2 tuntia. 

Käynnit voivat olla jokaviikkoisia tai harvemmin. Käyntiajat sovitaan aina asiakkaan kanssa yksilöllisesti.

Huolenpitopalvelu 1 tunti 38€ (alv 0%)

Jos toimintakyky ei ole alentunut, lisätään hintoihin alv 24%

 

Lisätiedot

Yksityisten palveluntuottajien myymien palvelujen arvonlisäverottomuuden edellytyksenä on, että palveluntuottaja on merkitty yksityisten palvelun antajien rekisteriin tai hän on tehnyt toiminnastaan ilmoituksen toimintakuntaan. Olen tehnyt asianmukaisen ilmoituksen palveluistani seuraaviin kuntiin: Hausjärvi, Hyvinkää, Riihimäki, Loppi, Nurmijärvi, Tuusula, Järvenpää ja Vantaa. Hausjärvellä kuulun säännöllisen kotipalvelun palvelusetelituottajiin.

Yhdensuuntaisesta yli 15km matkasta veloitan lisäksi
0,49€/km kilometrikorvausta.

Kuulun ennakkoperintärekisteriin ja palveluistani voi hakea kotitalousvähennystä. Lisätietoa vähennyksistä löytyy liitteenä olevasta palveluhinnastosta.

 

johannanarjenapu

Sosionomi (2008) Yrittäjän ammattitutkinto (2018)
Tarjoaa seuraa, iloa, aikaa ja yhdessä tekemistä ikäihmisille Uudellamaalla ja Kanta-Hämeessä.

 

 

This error message is only visible to WordPress admins

Error: API requests are being delayed. New posts will not be retrieved.

There may be an issue with the Instagram access token that you are using. Your server might also be unable to connect to Instagram at this time.

Error: API requests are being delayed for this account. New posts will not be retrieved.

There may be an issue with the Instagram Access Token that you are using. Your server might also be unable to connect to Instagram at this time.